Passiivikivitalot suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden mukaisesti siten, että perhe saa laadukkaan, nykyajan passiivienergialuokan kivitalon. Passiivikivitalo on kokonaisuus, johon kuuluu kaikki rakennuksen keskeiset komponentit anturasta vesikattoon asti suunnitteluineen. 

Asukkaiden kokemusten mukaan nykyajan Passiivikivitalo on erittäin huoleton ja viihtyisä koti asua. Päätavoitteena on auttaa perheitä rakentamaan energiatehokas, terve ja todennäköisesti markkinoiden edullisin talo asua, tehdään se sitten omatoimisesti tai valmiiksi pystytettynä.

 

 

Edelläkävijän Koti, josta voit olla ylpeä myös tulevaisuudessa

Energiatehokkuus ja EU:n energia- ja ilmastotavoitteet ohjaavat rakennusalaa. Vuoden 2020 loppuun mennessä on kaikkien uusien rakennusten oltava lähes nollaenergiarakennuksia.

Ympäristöministeriön asettamassa hankkeessa valmistellaan lainsäädäntöä ja ohjeita, joilla Suomessa siirrytään uudisrakentamisessa lähes nollaenergiarakentamiseen EU:n yhteisten tavoitteiden mukaisesti. 

 

Syyt energiatehokkuuden kehittämiseen 

Rakennukset kuluttavat noin 40 prosenttia EU:n kokonaisenergiankulutuksesta. Tämän lisäksi niissä syntyy noin 35 prosenttia alueen kasvihuonekaasupäästöistä. Rakennusten energiatehokkuuden kehittäminen EU:ssa onkin tärkeää mm. juuri ilmastonmuutoksen hillinnän ja energiariippuvuuden vähentämisen takia.

 

Aikataulu

EU:n vaatimusten mukaisesti vuoden 2018 jälkeen kaikki julkiset rakennukset on rakennettava lähes nollaenergiatasoon, ja vuoden 2020 loppuun mennessä kaikkien uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia.

 

Mitä on lähes nollaenergiarakentaminen

Lähes nollaenergiarakennuksilla tarkoitetaan rakennuksia, joiden energiatehokkuus on erittäin korkea, ja joiden tarvitsema vähäinen energia katetaan laajalti uusiutuvalla energialla, esim. puulla ja aurinkoenergialla (lähde: Ympäristöministeriö).

 

Hyödyt talonrakentajalle

Sen lisäksi, että rakennetaan vihreitä arvoja korostaen, saa asukas konkreettista hyötyä lähes nollaenergiatasoon ja passiivienergialuokkaan rakennettavista taloista niiden lähes olemattomista lämmityskustannuksista. Talonrakentaja niin halutessaan säästää myös selvää rahaa välttyessään raskailta lämmitysjärjestelmäinvestoinneilta.

 

 

 

Passiivikivitalot ja lähes nollaenergiarakentaminen

Ensimmäisenä Suomessa passiivienergialuokan kivitaloihin erikoistunut Passiivikivitalot on pitänyt suunnittelun lähtökohtana alun alkaenkin energiatehokkuutta ja lämmityskustannusten minimointia. Passiivikivitalot täyttää jo tänä päivänä vuosikymmenen vaihteessa voimaan astuvat määräykset lähes nollaenergiarakentamisesta. Passiivikivitalon energiatehokkuuden ollessa huippuluokkaa, taloon ei myöskään tarvitse hankkia kallista talotekniikkaa ja huoltokustannukset pysyvät pieninä.

Passiivikivitalojen kokemus passiivienergialuokan rakentamisesta lienee Suomen suurin. Passiivikivitalot onkin luultavimmin toteuttanut enemmän passiivienergialuokan korkealaatuisia kivitaloja kuin muu Suomen rakennusala yhteensä. 

Passiivikivitalo on vastuullinen valinta: Vantaan Asuntomessujen Passiivikivitalojen Kosteusturvakoti on kokonaispäästöissä hiilijalanjäljeltään kaikkein pienin.

 

Passiivitalo 

on rakennus, jonka lämmitysenergian kulutus on tavanomaista pienempi. Rakennuksen vaipan on oltava hyvin eristetty ja tiivis kokonaisuus.

Nollaenergiatalo

on rakennus, joka tuottaa energiaa yhtä paljon kuin kuluttaa. 

Plusenergiatalo

on rakennus, joka tuottaa energiaa yli oman tarpeen. Ylijäämä voidaan myydä esim. valtakunnanverkkoon.

 

 

Kosteusturvallinen

Passiivikivitalon rakenteiden takana on pitkä ja huolellinen tuotekehitys. Vahvaa kivirunkoa suojaa kosteusturvallinen Neopor-lämpöeriste, joka mahdollistaa terveen sisäilman Passiivikivitalon rakennustavalla toteutettuna.

Kosteusturvallisuuden toi vahvasti esille keväällä 2013 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan teetättämässään tutkimuksessa, jossa todettiin, että 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamille epäpuhtauksille. (lähde: Ympäristöministeriö, hometalkoot.fi). On jo korkea aika aloittaa uusi, terveiden omakotitalojen aikakausi ja Passiivikivitalot on ratkaisu tähän.

Lue eduskunnan tutkimus Suomen rakentamisen nykytilasta tästä.

 

 

Viimeisimmät uutiset

Ota yhteyttä

Passiivikivitalot
Lapinniemenranta 4

33180 TAMPERE

0207 780 444

Löydät meidät myös Facebookista!

asiakaspalvelu(ät)passiivikivitalot.fi

 

 

 

 

 

luotettava kumppani