Asuntomessut järjestettiin kesällä 2012 Vuoreksessa Tampereella. Passiivikivitalot oli mukana asuntomessuilla kolmella näyttävällä talolla. Tampereen kaupunki pyrkii rakentamaan Vuoreksen alueesta energiatehokasta asuinaluetta. Tästä syystä kaupunki tukee Vuoreksen rakentajia muunmuassa tonttivuokrassa tietyin ehdoin. Tampereen kaupunki antaa asukkaille jopa 50% tonttivuokra-alennuksen ensimmäiseksi 5 vuodeksi, jos alueella sijaitsevan talon E-luku on alle 100. Passiivikivitaloilla oli Tampereen asuntomessujen kaksi energiatehokkainta taloa, joissa lämmitys hoidettiin ainoastaan Tulilattia-takalla, jota tukee suorasähkö. Kaikki kolme Passiivikivitalorakentajaa nauttivat edelleen huomattavasti halvemmasta tonttivuokrasta.

Passiivikivitalon energiakustannukset on todistettu jo useaan kertaa olevan mitättömiä. Muunmuassa tästä syystä Vuoreksen asuinalueelle on noussut jo neljä muutakin Passiivikivitaloa asuntomessujen jälkeen. Kesällä 2014 lähtee nousemaan Vuoreksen kahdeksas Passiivikivitalo ja useampi on jo suunnitteilla kesäksi 2015.

Alla esiteltynä 2012 Asuntomessujen kolme Passiivikivitaloa.

 

 

Passiivikivitalo Mutteri

Tampereen Vuoreksen asuntomessualueelle rakennettu Passiivikivitalo Mutteri on suunniteltu tamperelaiselle koira- ja hevosperheelle. Pinta-alaa talossa on 205 m². Talon kahdeksankulmaisella muodolla on pyritty minimoimaan ulkoseinän pinta-ala, jotta lämpöhäviö ulkovaipasta olisi mahdollisimman pieni. Tämä vaikuttaa myös suoraan rakennuksen laskennalliseen E-lukuun. Mutteri olikin vuoden 2012 asuntomessujen energiatehokkain kohde energialuvun ollessa 94 kWh/m²/vuosi.

Lämpö tuotetaan pääosin uusiutuvilla energiamuodoilla. Ensisijainen lämmitys hoidetaan Tulilattia Oy:n lattialämmityksellä, jossa pääosaa näyttelee takka yhdessä alapohjan betonivaluun asennettujen ilmakiertoisten, lattialämmityspiirien ja takan kuoreen sijoitetun, yksinkertaisen tekniikan kanssa. Tällöin koko lattia toimii valtavana, varaavana massana, eikä takan lämmittäminen myöskään kuumenna huonetta. Tämä ratkaisu on myös kosteusturvallinen, ei ole vaaraa vesivuodoista. Lämmin käyttövesi tuotetaan katolle asennetuilla aurinkokeräimillä ja lämmöntalteenotolla savupiipusta.

”Alkuvaiheen asiakastapaamisen leikkisä heitto kahdeksankulmaisesta talosta tarttui heti korvaani ja päätin ottaa haasteen vastaan. Persoonallisen muodon ohella projektin haastavuutta lisäsivät mm. perheen suuresta koirasta johtuvat talon sisäisen liikenteen vaatimukset ja tarve sivuasunnolle, joka toimii tarpeen mukaan omana yksikkönään tai koko huoneiston osana. Lopputulos on jylhän veistoksen lailla muodoiltaan alati muuntuva ympäri kierrettäessä”, sanoo kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastannut arkkitehti Timo Kaipainen.

Kaipanen onkin mielissään Passiivikivitalojen monipuolisuudesta. Helposti muokattavalla rakenteella pystyy tuomaan rakennukseen monimuotoisuutta, ja seinärakenteen kustannustehokas muovailtavuus antaa arkkitehdille enemmän liikkumavapautta kuin monet muut materiaalit. Materiaali ei ole sidottuna mihinkään vakiomittaan. Lisäksi ulkoseinän pintavaihtoehtoja on käytettävissä runsaasti, sillä Passiivikivitalojen runkomateriaali ei rajaa pois mitään julkisivumateriaaleja

Talon suunnittelussa onkin kiinnitetty erityistä huomiota ”harrastavan perheen tarpeisiin” eli käytännöllisiin ja riittäviin säilytys- ja kodinhoitotiloihin. Talo on pääosin yksikerroksinen, joten elinkaariajattelu toimii tässä siten, ettei portaita tarvitse kulkea vanhuuden päivillä. Yläkerrassa on erillinen yksiö, joka toimii esimerkiksi jälkikasvulle itsenäistymiseen sopivana harjoittelupaikkana. Piha on suunniteltu helppohoitoiseksi koiraperheen tarpeisiin sopivaksi rentoutumiskeitaaksi.

 

 

Passiivikivitalo Ideal

Passiivikivitalo Ideal - tulevaisuuden koti jo nyt. Talon suunnittelu lähti liikkeelle ideasta tehdä mahdollisimman energiatehokas ja käytännöllinen koti. Näin ollen talon muodoksi valikoitui tehokas suorakaide ja arkkitehtuurista ilmettä tuotiin taloon näyttävällä sisääntulolla ja autokatoksella. Ideal suunniteltiin myös perheen tulevaisuutta ajatellen. Talossa on hyvät mahdollisuudet muokata huonejärjestystä, joka antaa muuntojoustoa ja pidentää näin asukkaiden talon käyttöaikaa.

Idealissa lämpö tuotetaan pääasiallisesti pelkästään uusiutuvalla energialla. Ensisijainen lämmitys on toteutettu Tulilattia Oy:n ilmakiertoisella lattialämmityksellä ja aurinkokeräimillä. Kuntalon energiankulutus on minimaalista, on sama millä se lämmitetään. Takkaakaan ei tarvitse talviaikaan polttaa jatkuvasti ja loma-aikoina lämmitys hoidetaan sähköllä.

Idealia aloitettiin rakentamaan vasta loppuvuodesta 2011, huomattavasti muita messukohteita myöhemmin. Passiivikivitalojen helpon ja nopean rakennustavan vuoksi pysyttiin silti aikataulussa ja talo valmistui ennen messujen alkua. Perustukset valettiin marraskuun lopussa ja jo jouluksi talo oli saatu lämpöä pitäväksi. Passiivikivitalojen rakennustapa mahdollistaa myös talvirakentamisen.

Passiivikivitalo Idealin sisustuksessa on käytetty luovasti erilaisia materiaaleja ja monia mielenkiintoisia ratkaisuja on keksitty tuomaan tunnelmaa.

Passiivikivitalo on sähköurakoitsijalle edullisempi urakoida

Kalevan Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mustranta kertoo, että Passiivikivitalon rakenteen vuoksi sähköasentajan ei tarvitse käydä työmaalla läheskään niin usein kuin muissa kivitalokohteissa. Tämän takia Ideal oli kustannustehokkaampi tehdä, kuin vastaava perinteinen kivitalo. Mikko painottaa, että koska Passiivikivitalojen lämmitysjärjestelmät eivät vaadi isoja sähkötehoja, niin pääsulakkeiden koko pysyy pieninä ja näin asukas säästää sekä liittymämaksussa, että kuukausiveloituksissa.

Ideal on varustettu ABB:n KNX kiinteistöautomaatiolla ja Kalevan Sähkö on vastannut järjestelmän asennuksesta, ohjelmoinnista sekä käyttöönotosta. Passiivikivitaloista saamiensa hyvien kokemusten perusteella Mikko Mustranta on rakentamassa perheen uudeksi kodiksi myös Passiivikivitalon.

 

 

Passiivikivitalo Skaala

Kauton perhe halusi jo nyt kivitalon, joka täyttää passiivienergialuokan vaatimukset. Perhe etsi tonttia Tampereelta ja messualueelta se sitten viimein löytyi. Tärkeimmät kriteerit uudelle kodille olivat hinnan ohella, että se on kivitalo, joka täyttää passiivivaatimukset. Näin syntyi päätös valita Passiivikivitalot talotoimittajaksi.

Arkkitehtuurisesti talo oli normaalia työläämpi, johtuen sen ulkoseinien kiilaantuvista muodoista. Talon molemmat siivet ovat leveneviä ja ne teettivät katon teossa hieman enemmän töitä.

Talo on suunniteltu isolle perheelle ja piha mietittiin yhdessä lasten kanssa leikkien ehdoilla.

Markus Kautto kertoo, että talon passiiviluokan tiiveys saatiin hyvien materiaalien, helppojen työmenetelmien ja huolellisen työn avulla. Markus kehuu Passiivikivitalojen hyvää konseptia. Hän itse osallistui rakentamiseen tekemällä viimeistelytyöt pitkälle yksin.

 

Viimeisimmät uutiset

  • 11 loka

    Tuusulan Asuntomessut 2020

    Oletko aina haaveillut asuntomessualueelle muuttamisesta? Haemme nyt rakentajia Tuusulan asuntomessuille 2020! Tuusulan keskustaan, Hyrylän vanhalle kasarmialueelle rakentuu lähivuosina koti 15…
    Lue lisää...
  • 18 syys

    21.9 Turku

    Torstaina 21.9.2017 klo 17:00-19:00 Rakuunatie 37, 20720 Turku   TERVETULOA TALOESITTELYYN TURKUUN TORSTAINA 21.9. KLO 17:00-19.00! Hulppeassa talossa on asuinpinta‐alaa kahdessa tasossa yhteensä 202m2. Lisäksi talossa on kellaritilaa 78m2. Talossa on useita upeita yksityiskohtia,  mm. takapihalle antavat…
    Lue lisää...

Ota yhteyttä

Passiivikivitalot
Lapinniemenranta 4

33180 TAMPERE

0207 780 444

Löydät meidät myös Facebookista!

myynti(ät)passiivikivitalot.fi