Passiivikivitalo Tampere

Kirjoittanut Nina ja Juha Kairimo | Jun 20, 2019 6:57:45 AM

Kokonaishuoneistoala 174m2, suorasähkölämmitys


Lähdin perheeni kanssa Kuopion asuntomessuille 2010 ajatuksena tutustua eritoten kivitaloihin. Näin kävikin, mutta muiden kivitalovalmistajien lisäksi tutustuimme Passiivikivitaloihin ja puoli vuotta myöhemmin aloitettiinkin suunnittelemaan tulevaisuuden kivitaloa meidän perheelle. Olemme muuttaneet Passiivikivitaloon syksyllä 2012 ja voin rehellisesti sanoa, että päivääkään emme ole katuneet tätä päätöstä.

Olen itse sähköalalla, joten olen itse hoitanut koko talon tekniikan. Passiivikivitalojen suosittelema urakoitsija rakensi muuten meidän kodin lähes kokonaan. Sähköalan asiantuntijana, sähköistys on yksi pieni asia mikä on pakko nostaa pinnalle. Talon sähköistäminen oli todella helppoa ja nopeaa kuumalankaurittajalla. Säästimme siinä varmasti pitkän pennin ja monta päivää.



Osallistuin yhdessä silloin 12- ja 14-vuotiaiden poikieni kanssa muun muassa passiivitriplojen kantamiseen ja muihin aputöihin. Oli aika hienoa huomata, ettei siinä tarvittu nostureita lainkaan, mitä taas näkyi vähän väliä naapurissa olevalla betoniharkko-työmaalla. Ja jotain ne nosturitkin maksavat. Ja ainahan se on hienoa, kun koko perhe pääsee osallistumaan kodin rakentamiseen.

On ollut hienoa huomata, että niin moni muukin on samaa mieltä meidän kanssa. Pidimme talossa näytön ennen kuin muutimme kotiin. Näytössä kävi reilu 50 henkeä ja heistä kuulemma aika moni perhe on rakentanut Passiivikivitalon Pirkanmaalle. Jos joskus vielä innostumme rakentamaan niin ihan varmasti rakennamme Passiivikivitalon.

Nina ja Juha Kairimo