Case-Listing_hero

Passiivikivitalojen tarina

Viidessätoista vuodessa on ehtinyt sattua ja tapahtua. Lue, miten olemme päässeet kivitalorakentamisen edelläkävijäksi!

 

Kaikki tietävät, että erityisen kestävä ja hyvä talo saadaan aikaan vain panostamalla suunnitteluun. Sitä sen sijaan harva arvaa, että rakennesuunnittelutoimistosta voi saada alkunsa myös kestävä ja hyvä talofirma.

Tarina alkaa noin 15 vuoden takaa Rakennusinsinööritoimisto Simo Kautonen Oy:sta. Silloin kivitalot vielä olivat hankalasti rakennettavia möhkäleitä ja nykyiset teinit pituudeltaan Passiivitriplon luokkaa.

Kivitaloja rakennettiin hitaasti ja epäkäytännöllisesti. Projektin kustannukset olivat hämärän peitossa. Materiaalit ja työ piti ostaa eri paikasta.

Tarvittiin muutos, ja me halusimme olla sen kärjessä. Ryhdyimme selvittämään, miten kivirakennusalaa päästäisiin kehittämään.

Suunnittelu, energiatehokkuus sekä kosteusturvallisuus etusijalle!

Tulimme siihen tulokseen, että muutos tapahtuisi loogisimmin pureutumalla koko tekemisen juureen eli suunnitteluun. Myös energiatehokkuuskysymykset ja kosteuden torjunta nostettiin jo alussa jalustalle, sillä olimme huolissamme sekä sisäilmakysymyksistä että ilmastonmuutoksesta.

Inspiraatiota maailmalta!

Inspiraatiota uudenlaiseen kivitalorakentamiseen haettiin Saksasta, jossa sekä passiivitalojen rakentaminen että moderni ICF-harkkorakenne olivat jo valtaamassa alaa. Pohdittiin, voisiko teknologiaa myöten erilainen rakennustapa sopia myös Suomeen, jossa hirsirakentamista pidettiin ainoana tapana saada hengittävä, satoja vuosia kestävä talo.

Huolellisten laskelmien ja ankarien testien jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että passiivikivirakentaminen istuisi pohjoisille leveysasteelle paremmin kuin hyvin.

Terveenä pysyvä rakenne, huima eristysteho ja hengittävyys olivat juuri ne piirteet, joita suomalaiseen talonrakennukseen kaivattiin: kosteusvaurioituneiden talojen ongelmiin oli herätty. Myös lämmitysenergian hinta nousi jatkuvasti, ja ihmiset tiedostivat ilmastonmuutoksen ongelmat yhä paremmin. Samaan aikaan kivitalokoti oli edelleen vaikea ja työläs hankittava.

Tuote ja asiakastyytyväisyys huippuluokkaa!

Ensimmäisinä vuosina Passiivikivitaloja tehtiin vain pieni määrä. Asiakkaat olivat sekä taloihinsa että niiden kustannuksiin tavattoman tyytyväisiä: kaikki tuntuivat yllättyvän siitä, ettei moderni huipputekniikka tarkoittanutkaan valtavia menoeriä omakotirakentajille.

Uutta kehitettiin jatkuvasti, eikä matkalla vastaan tullut yhtäkään sellaista yllätystä, jota yrityksen rakennusinsinöörit eivät olisi pystyneet ratkomaan. Osasyy tähän oli yrityksen tapaa pitää myös suunnittelijat ja inssit tiiviisti mukana työmaalla – nähtiin nopeasti, mikä toimii erityisen hyvin ja mikä vaatii vielä kehitettävää.

Koska yritykseltä kysyttiin jatkuvasti juuri passiivitriploista rakennettuja kivitaloja, päätettiin sen nimeä vaihtaa. Niin perinteikäs ja hieno nimi kuin Rakennusinsinööritoimisto Simo Kautonen Oy olikin, kuvasi Passiivikivitalot paremmin yrityksen työnsarkaa.

Kaikki sujui hyvin: uusi nimi kuulosti hyvältä, kivirakentamisen kehitystyö eteni, ja asiakkailta tuli jatkuvasti riemukasta palautetta rakennetuista taloista.

Sitten iski lama.

Rahaa oli satsattu kehitykseen huomattavasti juuri, kun lama alkoi järsiä ihmisten rakentamisintoa. Talouden hiipuminen osui myös asiakkaisiin, joista osa päätyi perumaan sopimuksiaan. Pieniä rakennusyrityksiä kaatui kuin viljaa sateella, ja myös Passiivikivitalojen tulevaisuus näytti olevan vaakalaudalla.

Rakennusyrityksiä hakeutui velkasaneeraukseen sankoin joukoin, mutta vain harvaa onnisti. Passiivikivitalot hyväksyttiin. Alkoi raskas tervehtymispolku. Yritys piti hartiavoimin asiakkaansa tyytyväisinä myös raskaan ja rajoittavan saneerauksen sen aikana, ja talouden alkaessa elpyä tämä maksautui takaisin: viidakkorumpu toi paikalle uusia kodinrakentajia. 

Hommat oli siis hoidettu hyvin vaikeassakin tilanteessa. Tästä kehtasi jo puhua rinta kaarella!

Uudet omistajat ja suunta entistä voimakkaammin hiilineutraaliin ja vaivattomaan rakentamiseen!

Kuluvan vuosikymmen puolivälin aikoihin nykyiset omistajat kiinnostuivat Passiivikivitalojen korkeaksi havaitusta laadusta sekä kehitysmahdollisuuksista ja tekivät yrityksestä ostotarjouksen, joka johti yrityskauppaan. Nykyisten omistajien voimin kehitystä ja tarvittavia investointeja on mahdollista tehdä tarpeen mukaan entistä voimallisemmin kohti hiilineutraalia ja vaivatonta pientalorakentamista.

Nyt yrityksen ohjaksissa ovat pitkän linjan kivitalomies ja Pientaloteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana toiminut Tatu Jokisalo sekä lähes alusta asti Passiivikivitalojen kehitystyössä mukana ollut Juha-Matti Pajulahti. Heidän johdollaan energiatehokkaita kivitaloja tullaan rakentamaan kiihtyvään tahtiin yhä useammalle suomalaiselle vaivattomasti ja kustannustehokkaasti.

Ehkä sinullekin?

 

4 faktaa Passiivikivitaloista

Kotimainen

Olemme kotimaisessa omistuksessa oleva yritys, joka käyttää rakentamisessa kotimaisia materiaaleja. Vain Suomesta, vain parasta.

Rehti rakennuskumppani

Voit luottaa, että paitsi talosi, myös sen rakennusprosessi on vedenpitävää laatua.

Monipuoliset toimitusvaihtoehdot

Olit sitten omatoimirakentaja tai haaveilet muuttovalmiista kivitalosa, meiltä löytyy sopiva ratkaisu sinulle.

Ilmastovastuullisuus

Energiatehokas koti – pienet lämmityskulut, pieni hiilijalanjälki

Kiinnostuitko?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin jutellaan lisää!
Ota yhteyttä

Asiakastarinoita

Passiivikivitalo.paritalo.Laajasalo
Passiivikivitalo Helsinki, paritalo 2 krs.
Passiivikivitalojen osuus rakennesuunnitteluineen tässä projektissa oli erittäin ratkaiseva, koska todella suurien ikkunapinta-alojen takia rakennusten täytyi olla mahdollisimman energiatehokkaita. Samoin rakentamisen helppous ja nopeus korostuivat isossa projektissa, tuoden säästöjä monella tapaa.
passiivikivitalo_seinajoki_2
Passiivikivitalo Seinäjoki 2 krs.
Halusimme perheellemme nykyaikaisen ja energiatehokkaan kivitalon missä rakennuskustannukset saadaan pidettyä kurissa. Päädyimme rakentamaan Passiivikivitalon perheellemme, koska heidän rakennustapansa luvattiin täyttävän perheemme asettamat arvot uudelle kodille.
passiivikivitalo-kokemuksia-kirkkonummi2
Passiivikivitalo Kirkkonummi 2 krs.
Passiivikivitalo on osoittautunut todella hyväksi valinnaksi ja joskus vielä aiomme rakentaa talon, tulee sekin varmasti olemaan Passiivikivitalo.

Blogissa

Lue lisää
asuntoesite

Lataa esite

Haluatko lisää tietoa ja ideoita passiivikivitalon rakentamisesta? Lataa maksuton esitteemme.
LATAA ESITE

Ota yhteyttä

Kosteusturvakoti-98
Casa_Wellikulho-198-HDR