Kosteusvauriot ovat Suomen rakennuskannan yleisimpiä ja kalleimpia ongelmia. Kun suunnittelet omakotitalon rakentamista, kosteusturvallisuus on yksi ratkaisevimmista tekijöistä. Tämä opas käy läpi,...
Miten käy sähkön hinnalle tulevaisuudessa? Energian hinta on yli kaksinkertaistunut vuoden takaisesta tasosta. Mitä liikenteen sähköistyminen aiheuttaa sähkön hinnalle? Onko nykyinen hintataso uusi...
Hartiapankkirakentamista suunnittelevia pelotellaan toisinaan sillä, mitä projekti voi tehdä perheelle, parisuhteelle ja ylipäätään elämänhallinnalle. Tarinoissa vilahtelee kiukkuisia puolisoita,...
Omakotitalon rakentaja ei voi välttyä tänä päivänä pohtimasta energiatehokkuutta, sillä sitä koskevat määräykset sekä energiatodistus luokituksineen tulevat vastaan viimeistään rakennuslupaa...
Useimmat meistä eivät rakenna itselleen elämänsä aikana montaa taloa: tavallisesti yksi tai kaksi riittää. Kun uuteen kotiin on päästy muuttamaan, on jälkiviisastelun aika. Kyselimme eri puu- ja...
Rakentamista suunnittelevalla on usein jo valmiiksi jonkinlainen ajatus siitä, onko unelmien koti kivitalo vai puutalo. Näkemyksiin vaikuttavat varhaisemmat – jopa lapsuusaikaiset – kokemukset ja...
Miten kivitalo rakennetaan? Passiivikivitalo rakennetaan aina paikan päällä, KIVISYDÄN LÄMPÖHARKOISTA. Lämpöharkot ladotaan seinäksi, ja niiden sisään valetaan yhtenäinen, vankka kivisydän....
Kivitalon rakentamista pidetään perinteisesti kalliina. Onkin totta, että hulppeimmat arkkitehtoniset taidonnäytteet tehdään usein kivestä, ja kivirakentaminen mielleyhtyy myös kookkaisiin...
Huoli muuttuvasta ilmastosta vaikuttaa myös rakennusmääräyksiin: Suomen korkeudella lämmitysenergia nielaisee keskimäärin puolet kaikesta kotitalouksien energiantarpeesta. Passiivitalossa tehokkaasti...
Useimmat omakotitalon asukkaat lyhentävät kuukausittain talolainaa. Minkälaisia muita kiinteitä kuluja omakotiasumiseen tavallisimmin liittyy? Keskimääräiset kulut ovat vuositasolla 3500–4500 €,...
Suunnitteletko omakotitalon rakentamista tai rakennuttamista? Sinun ei tarvitse olla rakennusinsinööri tai timpuri käynnistääksesi projektin, mutta auttaa, jos tunnet perusasiat. Paljolta voi jo...
Yksinkertaisimman määritelmän mukaan rakennus on nollaenergiatalo, jos se tuottaa energiaa yhtä paljon kuin kuluttaa. Insinööri tai muu valistunut kansalainen ei tietenkään tyydy näin ylimalkaiseen...